Minusta
Treat people as if they were what they ought to be
and you help them to become what they are capable of being.
Olen Inka Pironetti, sosiaalipsykologi ja intuitiivinen lyhytterapeutti Kuopiosta. Terapiatyön lisäksi minulla on kokemusta auttamistyöstä jo 10 vuoden ajalta mm. kriisi- ja yksinäisyystyön parista. Olen kohdannut ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja auttanut heitä löytämään keinoja hyvinvointinsa rakentamiseen, vaikka elämä olisi horjuttanut.
Terapeuttina minulle on tärkeää kohdata sinut arvostaen piirteitäsi ja elämäsi ainutlaatuisuutta. Uskon vahvasti siihen, että jokaisella ihmisellä on jo sisimmässään tarvittavat vastaukset ja kyvyt haluamaansa muutokseen. Ihmisellä on luontainen kyky selviytyä mahdottomiltakin tuntuvista tilanteista, mutta tarvitsemme aina silloin tällöin tukea jaksaaksemme eteenpäin. Terapeuttina toimin kanssasi polkua valaisevana matkaoppaana, kun haluat aloittaa tutkimusmatkan itseesi ja saada lisää voimavaroja käyttöösi.
Olen herkkä havainnoimaan ja kuulostelemaan toiveitasi yhteiselle työskentelylle. Olen keskusteleva ja pohtiva, joten minun kanssani sinun ei tarvitse pelätä, että puhuisit pelkille seinille – onhan tarkoitukseni peilata sinulle ajatuksiasi, tunteitasi ja kokemuksiasi. Terapian ei tarvitse aina olla vakavaa, ja yhteinen huumori on välillä tärkeä keino keventää taakkaa.
Puheterapian lisäksi pidän tärkeänä tutustumista tunteisiin, kehon viesteihin ja intuitioon. Hyödynnän mielelläni erilaisia kehollisia menetelmiä ja läsnäoloharjoituksia työskentelyssämme. Olen saanut asiakkailtani erityistä kiitosta aidosta kuuntelemisesta ja välittämisestä sekä kyvystä tehdä näkyväksi erilaisia näkökulmia ja herättää toiveikkuutta. Minulle on tärkeintä, että saat turvallisen kokemuksen kohdatuksi tulemisesta.
Koulutukset
- äänimaljarentouttajan koulutus, kouluttaja Tiina Ulvi
- ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykoterapeuttiset valmiudet (50 op.), Snellman kesäyliopisto, kouluttaja Sarianna Virpikari
- yksinäisyystyön menetelmäkoulutus 1 & 2, HelsinkiMissio ry
- sosiaalipsykologi, yhteiskuntatieteiden maisteri, Itä-Suomen yliopisto
- motivoiva haastattelu, kouluttaja Leena Paasikangas
- kriisityö – millaisen lähestymistavan valitsen auttajana, kouluttaja Eija Palosaari
- mielenterveyden ensiapu 1 & 2, MIELI Suomen Mielenterveys ry.

